REIDAR SÄRESTÖNIEMI. Alkusyksy, heinähaasiat, signeerattu omistuskirjoituksella ja päivätty -48, öljy levylle.

50 x 60 cm, 77 x 88 cm.
Reidar Särestöniemi oli yksi Suomen omaleimaisimmista nykytaiteilijoista, hän kehitti jo varhaisvuosinaan kuvakielen jossa näkyi jälkiä siitä, mistä myöhemmin tuli hänen tunnusmerkkinsä: voimakkaat värit, vahva luonnonmystiikka ja henkilökohtainen tulkinta elämästä Lapissa.
1940-luvulla ja 1950-luvun alussa Särestöniemi opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa ja myöhemmin Taideakatemiassa Helsingissä sekä Leningradissa. Hänen varhaisissa teoksissaan näkyy selvästi venäläisen ikonitaiteen ja kansantaiteen vaikutus, johon hän tutustui opiskellessaan Leningradissa. Teosten aiheet ovat usein peräisin Lapin arjesta, omakuvia ja sukulaisten muotokuvia, eläimiä ja perinteisiä maisemia. Lapin luonnon arjen kohtaukset – metsät, lumimaisemat, porot, kyläelämä sekä kuvaukset pohjoisen työstä ja elämästä – juontavat juurensa hänen omista kokemuksistaan Kittilän maatilalla. Jo 1950-luvun lopulla hänen maalauksensa alkoivat olla suurempia, värit voimakkaampia, erityisesti kirkkaan sininen, punainen ja oranssi, ja tyyli myyttisempi ja ilmeikkäämpi.
Särestöniemi on vähemmän tunnettu alastonmalleistaan kuin värikkäistä maisemistaan, mutta figuratiivinen maalaus oli tärkeä osa hänen taiteellista perustaansa. Opiskellessaan sekä Helsingin taideteollisessa oppilaitoksessa että myöhemmin taideakatemiassa sekä Leningradissa ollessaan Särestöniemi työskenteli intensiivisesti klassisen figuratiivisen piirtämisen parissa. Erityisesti Leningradissa vietetty aika antoi hänelle perustan venäläisen akateemisen koulukunnan vaatimuksille tarkkuudesta, volyymista ja ruumiillisuudesta. Tältä ajalta löydämme hänen puhtaimmin perinteiset alastonmallit, jotka osoittavat selkeän hallinnan mittasuhteista ja kehon valon mallintamisesta.
Särestöniemi maalasi huomattavan määrän muotokuvia, etenkin varhaisessa ja keskivaiheessa uraansa. Perhepotreteissa hän palasi usein veljiensä, äitinsä ja muiden läheistensä pariin. Tyypillisiä piirteitä olivat kompakti ja intiimi sommitelma, tietty paino ilmaisussa – muotokuvissa on usein hiljaisuuden, vakavuuden tai surun tunne ja tummemmat värisävyt, joissa on edelleen jälkiä akateemisesta koulutuksesta.
1960-luvun maisemamaalaukset ovat tunnettuja voimakkaista väreistä ja ainutlaatuisesta tulkinnasta Lapin maisemista. Tämän vuosikymmenen aikana hän kehitti tyypillisen kuvakielensä, jossa luonto ei ole vain realistisesti kuvattu, vaan se on ladattu emotionaalisilla ja symbolisilla ulottuvuuksilla. Vuoret, metsät, saaret ja revontulet muuttuvat usein värikkäiksi väripaleteiksi, joissa luonnon energia näkyy katsojalle. Maalaus yhdistää modernistiset vaikutteet syvään henkilökohtaiseen suhteeseen pohjoiseen luontoon, ja se on edelleen yksi merkittävimmistä aiheista hänen tuotannossaan.